Alkaa punavihreydestäni pikkuhiljaa tuo punaisuus karisemaan, kun tutustuu tuohon eiliseen Heidi Hautalan julkituomaan Lipposen pöhköilyyn.

Kauheaa ydinvoiman lobbausta ja todella ahdistavaa toimintatapaa, kun puhemies edustaa koko Suomea!!

Eikö olisi enemmän järkeä myöntää tahallinen lobbaus ja pyytää anteeksi, eikä tehdä hyökkäys vihreitä kohtaan? Ihme hommaa ja tunteita kuohuttaa.

Että semmoista nyt

Ojakellukka (Geum rivale) on eittämättä Suomen kaunein kasvi.

http://linnaeus.nrm.se/flora/di/rosa/geum/geumriv.html

Se hurmasi minut jo pienenä tyttönä pellon ojanvarsilla kasvaessaan. Kaunis ja vaatimaton, mutta lähemmin tutustuessa jopa jännittävä.

Oikeassa elämässäänhän ojakellukka kasvaa metsän suojissa noroissa, puroissa ja lähetiköissä. Suuret vihreät lehdet hurmaavat, vaikka kukinto jää varjopaikoilla usein tekemättä.

Hetken mielijohteesta päätin aloittaa blogin.

En kyllä teidä kiinnostaako ketään?

Tuntuu että elämässä ei juuri nyt tapahdu oikein mitään, ainakaan tarpeeksi. Elämä on tavallista. Töitä, kotia, vähän hiihtoa & koiralenkkeilyä. Toisaalta ihanassa ympäristössä. Suuren puhtaan järven rannalla hirsitalossa, tutnurimaisemalla. Työ mielenkintoista ja haastavaa, koulutusta vastaavaa. Mitäs siis valitan?

Rantasaunakin on. Ja ihana mies & koira.

Tämä on ehkä 30-kriisi? Muilla on jo lapsia ja vakityö ja oikea elämä. Minä kuin jatkuvalla lomalla, ilman sitä lomaa kylläkin. Elinympäristö on muiden lomailukohde siis. Ehtiihän siitä nauttimaan iltaisin ja viikonloppuisin. Mutta jotain puuttuu? Ehkä se on se lapsi, muttei sekään tule tilauksesta, kokeiltu on.

Aurinko paistaa, pakkasta on taas liikaa ja töitä, niihin siis. Kaipa kirjoitan taas, jos jotain sanottavaa on.